Valtuustoaloite koskien koulujen luokkakokojen pienentämistä Akaassa

Valtuustoaloite koskien koulujen luokkakokojen pienentämistä

 

Akaan tasapainottaessa taloutta jo vuosia on taustalla pyörinyt normaali arki koulumaailmassa.

Tuo arki muuttui koulumaailmassa ensin vuonna 2008 kun oppilaiden pienryhmätoiminnasta alettiin luopua ja aloimme integroida tavallisiin koululuokkiin tehostetun- ja erityisen tuen oppilaita.

Vuonna 2015 talouden tasapainottamispaketin vuosille 2015-2019 yhteydessä valtuusto hyväksyi kaksi todella isoa koulun arkeen vaikuttavaa asiaa samalla kerralla toteutettavaksi vuodesta 2016 lähtien.

Ala- ja yläkoulujen perusryhmäkokoja nostettiin siten, että 1-2lk on enintään 25opp ja 3-9lk lähtökohtaisesti enintään 32 oppilasta.

Samalla tuntikehys laskettiin minimiin, joka tarkoitti akaalaisten lasten arjessa vuosiviikkotuntien vähentymistä luokkakokojen kasvaessa.

 

Vuosien kuluessa säästöt ovat johtaneet siihen, että kouluarjessa kamppaillaan riittämättömillä erityisopetuksen resursseilla ja selviydytään arjesta niillä laihoilla eväillä, joita on annettu.

Vaadimme opettajilta laadukasta opetusta kaikille oppilaille, mutta emme tarjoa riittäviä eväitä opetussuunnitelman mukaisen opetuksen järjestämiseen.

 

Tällä hetkellä tehostetun- ja erityisen tuen oppilaiden määrä koululuokissa on kasvanut ja nykytilanteessakin yhdessä luokassa voi olla useita tuen tarpeessa olevia lapsia.

Kouluilla ei ole käytössään koululuokissa ryhmäkohtaisia avustajia, paitsi niiltä osin, kun koululla on aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajia koulupäivän aikana. Näidenkin avustajien määrä on kuitenkin suhteellisen pieni verraten tuen tarpeessa olevien lasten määrään.

Myöskään koulunkäynninohjaaja tai henkilökohtainen avustaja ei ole opettaja vaan yhdellä luokanopettajalla on silti vastuullaan koko luokan opetuksen laatu.

 

Suurissa luokissa ongelmaa aiheuttaa puhtaan sisäilman riittämättömyys, tilanahtaus sekä meteli ja syrjäytymisen vaara.

Suuren luokan sisällä kärsii paitsi tuen tarpeessa olevan lapsen opetus myös ihan tavan normaalin oppilaan opetuksen saaminen, koska opettajan aika menee huomattavassa määrin tuen tarpeessa olevien lasten opetukseen.

Opettaja tietysti ammattiylpeydellään hoitaa hommansa kaikesta huolimatta, mutta kiinnitämmekö me tarpeeksi huomiota siihen, ettemme väsytä omia työntekijöitämme kohtuuttomilla vaatimuksilla?

 

Syrjäytyminen suuressa luokassa voi pahimmillaan aiheuttaa suuria menoja lastensuojelun kulupuolelle. Ennaltaehkäisevää toimintaa ei voida siis toteuttaa, jos resursseja ei siihen koulumaailmassa ole.

Luokkakokojen suurentuminen ja minimiin vedetyt tuntikehykset ovat varmasti vaikuttaneet myös tukiopetuksen tarpeen lisääntymiseen, vaikka sitä ei Akaassa voida todistaa, koska tukiopetukseen kohdistuvista kustannuksista ei ole tarpeeksi tarkkaa erittelyä olemassa.

 

Akaan naapurikunnissa luokkakoot ovat kouluissa paljon maltillisemmat n. 20 oppilasta/ luokka. Emme siis erotu eduksemme tässäkään asiassa naapuruskuntiin verrattuna.

 

 

Akaan tulisi selvittää kustannukset tämänhetkisellä luokkajaolla vs. 20 ja 25 oppilaan luokkajaolla, sekä onko vuoden 2015 jälkeen päätetyillä säästötoimilla saavutettu todellisia säästöjä.

Selvitykseen tulisi sisällyttää tehostetun- ja erityisen tuen lasten määrä vuodelta 2010 tähän päivään asti.

Samalta ajalta tulisi myös selvittää lastensuojelun lukumäärät.

Selvityksen tulee olla valmis toukokuun 2020 aikana.

 

 

Akaassa 22.4.2020

 

 

Heli Einola-Virtanen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa